Olimme tänään Kiasmassa työkavereiden kanssa. Kävimme katsomassa Hrafnhildur Arnardóttir eli Shoplifterin näyttelyn Nervescape VIII sekä Yhteiseloa -nimisen kokoelmanäyttelyn.
Nerverscape VIII oli mielestäni hieno, koska se oli värikäs ja energinen. Karvainen värikäs teos oli piristävä syksyn keskellä ja toi mielelle valoa, nyt kun päivät lyhenevät ja illat pimenevät. Näyttely on ollut paljon esillä sosiaalisessa mediassa ja vilissyt useaissa Instagram-kuvissa. Otin itsekin selfien teoksen kanssa.
Erityisesti mieleeni jäi kuitenkin Yhteiseloa-kokoelmanäyttely, koska siinä luotiin vuorovaikutusta ja kanssakäymistä myös eläinten kanssa.
On mielestäni kiehtovaa olla kontaktissa ja kommunikaatiossa eläimiin - eläinten eleillä ja reaktioilla viestiminen ja ihmisen kyky lukea eläinten eleitä on mielestäni mielenkiintoista.
Yhteiseloa-kokoelmanäyttelyssä oli video, jossa nainen hieroi hevosta. Minulle tuli videosta turvallinen olo, sillä nainen loi videossa turvaa ja hyvän ympäristön hevoselle.
Eläimetkin tarvitsevat fysioterapiaa ja hierontaa, kuten me ihmisetkin, ja minusta on mielenkiintoista ja kiehtovaa miten eläimet eivät osaa ilmaista näitä tarpeitaan sanoin, vaan ihmisen tulee päätellä eläimen elekielestä mitä hoitoa se tarvitsee.
Videosta näki, kuinka hevonen rentoutui naisen kosketuksesta: hevosen lihakset värähtelivät paksun nahkan alla ja sen silmät menivät puoliksi kiinni. Oli koskettavaa nähdä, kuinka nainen käsillään vaikutti hevoseen ja miten hevonen vaikutti naiseen.
Kokoelmanäyttelyssä oli myös lyhyt taide-elokuva, josta pidin myös kovasti. Elokuvassa kaksi ballerinaa tanssivat vuoroin valkoisissa tutuissa, vuoroin saamenpuvuissa. Näin elokuvan siten, että ballerinat halusivat seikkailla, nähdä maailmaa ja erilaisia kulttuureja. Luonto oli elokuvassa suuressa roolissa.
Ajattelen, että olemme todella onnekkaita kun meillä on täällä Suomessa rikas, puhdas luonto. Ympäristömme on todella moninainen ja moneksi muotoutuva. Minulle itselleni luonto merkkaa rauhoittumista.
